Haluan kiittää Kari Peltovirtaa siitä työstä mitä hän tekee luottamusmiehenä. Aina on ollut valmis auttamaan ja jos ei ole kerinnyt vastaamaan puhelimeen niin on soittanut takaisin. Tyhmiinkin kysymyksiin on vastannut. Kari on rauhallinen ja tietää asiat joista puhuu. Toivon hänelle kaikkea hyvää jatkossa.

Terv. Vuokko Katajamäki 3.2.2017


Haluan kiittää Karia hyvin tehdystä työstä, Hoiti minun asiani loppuun asti hienosti vaikka on eri alueen luottamusmies. Tililleni rapsahti korvaus viime viikolla erehdyksessä päätetystä työsuhteesta,

Terhi Pohjois-Pohjanmaalta 30.1.2015


Suomen Lähikaupassa on viisi päätoimista luottamusmiestä ja yksi päätoiminen valtuutettu tällä hetkellä.
Tämä ryhmä siis valvoo työntekijöiden etuja työnantajaan päin. Tiedätte, että työtä riittää. Kaikilla tehtäviä hoitamaan valittavilla on oltava melkoinen määrä osaamista eri alueilta ja kykyä yhteistyöhön, henkilökemioiden on toimittava, että saamme mielipiteemme kuulluksi. Olen itse jäämässä 30 vuoden PAMILAISEN luottamusmies-työsuojeluvaltuutetun ”uran” jälkeen eläkkeelle ja teen sen luottavaisin mielin, jos tiedän että sellainen tekijä ja osaaja kuin Kari Peltovirta on, jatkaa edunvalvontaa Suomen Lähikaupassa luottamusmiehenä. Kari tuntee sopimukset, on verkottunut hyvin, pysyy erinomaisesti mukana tietoliikenteen kehityksessä, ymmärtää kaupan työn sisällön, osaa kuunnella ja osaa toimia tilanteen mukaan. Olemme tulleet erinomaisesti toimeen ne vuodet jotka olemme yhdessä Lähikaupan edunvalvontaa tehneet.
Valitkaa Kari niin ette kadu.

Ellen Helo
Suomen Lähikauppa Oy pääluottamusmies ja aluetyösuojeluvaltuutettu vuodesta 1982 lm alue 4


Syksyinen tervehdys Hämeenlinnasta!

Haluan tuoda mielipiteeni julki, miksi Kari olisi hyvä valinta jatkamaan luottamusmiestehtävissä.

Olen tuntenut Kari Peltovirran jo useamman vuoden, olemme molemmat Pamin edustajistossa nyt jo kolmatta kautta.
Kari on saanut myös kentän luottamuksen koska hänet on aina uudestaan valittu edustajistoon. Olen oppinut tuntemaan Karin, luotettavana, rohkeana, asioihin tiukasti puuttuvana luottamusmiehenä. Kari laittaa itsensä aina täysillälikoon, asiassa kun asiassa! Jos olen tarvinnut kollegan apua tai neuvoa/mielipidettä jossain minua askarruttavaan seikkaan, en ole epäröinyt ottaa Kariin yhteyttä, ja aina olen neuvonnat ja mielipiteet häneltä saanut. Olen nähnyt myös Karin työskentely tapaa, ja olen vakuuttunut siitä että Kari hoitaa työntekijöiden edun valvonnan täydellä sydämellä, antaen itsestään kaiken mahdollisen irti. Karilla on maltillinen ja rauhallinen tapa neuvotella kiperiäkin asioita, mutta tarvittaessa se ”terrierikin” sieltä löytyy! Kari on luonut hyvät neuvottelu yhteydet työnantajiin, mikä minusta on äärimmäisen tärkeää luottamusmies tehtävää hoitaessa. Hän on viimeisen päälle työntekijöiden puolustaja, joka sitkeästi vie hankalatkin asiat päätökseen. Voin lämpimästi suositella Kari Peltovirtaa jatkamaan Lähikauppojen luottamusmiehenä.

Kiitos Kari lämpimästi ystävyydestäsi, olen siitä aidosti iloinen. Onnea ja menestystä!

Terveisin

Osuuskauppa Hämeenmaan Alueluottamusmies/Varapääluottamusmies
Palvelualojen työttömyyskassan varapuheenjohtaja

Sirpa Laakso

Hämeenlinna


Pidän Karia aikaansaavana ja kantaanottavana Pamilaisten jäsentensä puolta pitävänä järjestöaktiivina. Karille ovat tärkeitä liiton arvot ja voin suositella häntä kaikille Lähikaupan työntekijöille, jotta he valitsisivat hänet myös seuraavalle jatkokaudelle alueluottamusmieheksi. Hän on luottamuksenne arvoinen.

Lilli Kilpinen
Restel Länsi-Suomen alue
pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu
Pam:in hallituksen jäsen
Sak:n valtuuston jäsen


Olen tuntenut Karin vajaa 10v.
Hänellä on vankka kokemus luottamusmies asioista.
Hän on oikeudenmukainen, luotettava, tasa-arvoa ylläpitävä, asioista tietävä ja tarpeen vaatiessa ottaa selvää jos ei tiedä, rauhallinen.
Käyttäkää äänioikeuttanne ja äänestäkää Kari alueluottamusmieheksi.

Terttu Lämsä
PAM Tampereen kiinteistötyöntekijät os. 503:n puheenjohtaja


Asiakaspalautetta:

Minun kohdalla työvuorosuunnittelu ei mennyt "sääntöjen" mukaan, kun palasin äitiyslomalta takaisin työelämään...
Ja Kariin kun tukeuduin, lakikin toteutui. Vääryys korjattiin ja sain hyvitystä.

Kiitos kuuluu Karille!!
T: Leena Eisto
Turku


KIITOKSET

Tuhannet kiitokset ammattitaitoisesta ja peräänantamattomasta työstä
hoitaessasi asiaani eteenpäin.
Työsi tuotti oikeuden mukaisen lopputuloksen.
Lämmin kiitos vielä kerran ja oikein hyvää syksyn jatkoa!

- Anne Valkeakoskelta -


Kiitos neuvoista ja tuestasi - nyt on työsopimuksessani parempi tuntimäärä!"
Tiina Salmia, Mänttä


19.3.2013: Eli tililleni maksettiin 15.1. xxxx,xx euroa (netto) ja brutto siis oli xxxx,xx euroa. Että mikäli summat vaan on oikein niin kaikki ok =) Joten iso iso kiitos Sulle avusta ja oikein hyvää jatkoa! =) Sini"

Sini


Näköjään joskus tulee kiitosta ihan julkisestikin!

"Kiitos, mukava kuulla, että olen voinut olla avuksi. :) " Lue lisää >

PAM -lehdestä 11/2013


Moikka,

"asia järjestyi ja sain työsopimuksen toukokuun loppuun asti. Kiitos asioiden hoitamisesta sillä suuri kivi tippui harteilta."

Maarit / Uusikaupunki 10.9.2013


Hei! haluaisin kiittää Kari Peltovirtaa saamastani avusta työtunti asioissa, jotka saatiinkin Karin avustuksella oikealle tolalle, tuntisopimus ja vieläpä korvaus pois jääneistä tunneista, helpotti suunnattomasti. ISO KIITOS avusta!! on hyvä että on ihminen jonka puoleen voi empimättä kääntyä kun apua tarvitsee.

terv. Tytti


Suurimmat kiitokset Kari Peltovirralle asioideni hoidossa, ja niiden iloisesta loppuun saattamisesta:)

Johanna O. | 28.5.2015